Osallistumiskriteerit 2019

Halli-SM-kilpailuiden karsintaradoille saavat osallistumisoikeuden rankingin mukaan 120 parasta koirakkoa / FCI-säkäluokka, pikkumineistä 20 parasta koirakkoa ja pikkumakseista 40 parasta koirakkoa. Yksilökilpailussa hallitsevat mestarit saavat automaattisesti osallistumisoikeuden sekä karsintaradoille että halli-SM-finaaliin. Lisäksi Halli-SM-kilpailuihin osallistuvan ohjaajan on oltava Suomen kansalainen ja ohjaajalla on oltava voimassa oleva SAGIn kilpailulisenssi. Halli-SM-kilpailuissa osallistumisoikeus on koirilla, jotka ovat tunnistusmerkittyjä ja rekisteröityjä Suomen Kennelliiton koirarekisteriin.


Halli-SM-säännöt tiivistettynä

Ilmoittautuminen ja ranking:

Yksilö Halli-SM-kilpailussa noudatetaan EO-joukkueen karsintakilpailun mukaisia päivämääriä rankingin katkeamisen, lukittumisen ja ilmoittautumisaikojen osalta.

Joukkue Halli-SM-kilpailun ilmoittautuminen aukeaa vasta yksilö Halli-SM-kilpailun ilmoittautumisajan päättymisen jälkeen, jotta yhdistykset voivat siten koota joukkueet. Joukkueen koko on 3 koirakkoa ja 1 varakoirakko. Yhdestä yhdistyksestä voi ilmoittaa niin monta joukkuetta, mihin saman yhdistyksen osallistujat riittävät. Kaksi  yhdistystä voivat muodostaa yhteisen joukkueen mikäli kummastakaan seurasta ei tule riittävästi koirakoita omaan joukkueeseen. Koirakon tulee edustaa sekä yksilö- että joukkuekilpailussa omaa lisenssiyhdistystään. Joukkuekilpailu käydään kaikissa viidessä säkäluokassa.

Lähtöjärjestys:

Karsintaradoilla noudatetaan EO-karsintaosakilpailun lähtöryhmiä ja -järjestystä. Yksilöfinaalissa noudatetaan karsintaratojen yhteispistetuloksen mukaista käännettyä paremmuusjärjestystä. Joukkuefinaalissa noudatetaan karsintaratojen yhteistuloksen mukaista käännettyä paremmuusjärjestystä

Pisteet:

Yksilö Halli-SM-kilpailussa kunkin koirakon karsintaradalta saamat pisteet lasketaan EO-joukkueen karsintaosakilpailujen pisteenlaskukaavan mukaisesti.
Joukkue Halli-SM-kilpailussa kukin koirakko saa kultakin A- ja B-karsintaradalta sijoitustaan vastaavan pistemäärän. Hylätystä tuloksesta koirakko saa osallistujamäärän verran pisteitä. Joukkueen yhteispistemäärään lasketaan kultakin radalta joukkueen kolmen parhaan koirakon pisteet.

Finaali:

Yksilö-SM

Finaaliin pääsee kussakin säkäluokassa FCI-säkäluokissa 36 koirakkoa, pikkumakseissa 20 koirakkoa ja pikkumineissä 10 koirakkoa. Finaalipaikat jaetaan seuraavalla tavalla:

  • FCI-säkäluokat 12 parasta koirakkoa jokaiselta EO-karsintaradalta
  • Pikkuminit 5 parasta koirakkoa kummaltakin halli-SM-karsintaradalta
  • Pikkumaksit 10 parasta koirakkoa kummaltakin halli-SM-karsintaradalta

Mikäli koirakko on jo lunastanut paikkansa finaalissa aiemmalla radalla ei sen paikka siirry seuraavalle. Loput finaalipaikat jaetaan koirakoiden kahden parhaan radan yhteispistemäärän perusteella parhaiten sijoittuneille koirakoille.

Joukkue-SM:

Finaaliin pääsee  karsintaratojen yhteistuloksen perusteella vähiten pisteitä keränneet joukkueet seuraavasti:

  • FCI-säkäluokat 10 parasta joukkuetta
  • Pikkuminit 6 parasta joukkuetta
  • Pikkumaksit 4 parasta joukkuetta

Finaalirata on yhdelle kentälle rakennettu viestirata, jossa kukin joukkueeseen kuuluva koirakko suorittaa määritetyn osion. Hylkäyksestä tulee 100 pistettä, jos kaikki esteet suoritetaan oikein. Mikäli jätetään esteitä välistä, niin joukkue hylkäytyy kokonaan. Viestirata ja kunkin joukkueen jäsenen suoritettavana oleva osuus voi olla agility- tai hyppyrata.
Joukkueen tulokseksi tulee kaikkien joukkueeseen osallistuvien koirakoiden yhteistulos. Joukkueen aika lasketaan ensimmäisen osuuden suorittavan koirakon lähdöstä viimeisen osuuden suorittavan koirakon maaliin tuloon.

Kysymyksiä & vastauksia:

Saako Halli-SM yksilökilpailussa XS- tai SL-luokassa kisaava osallistua S- tai L-luokassa joukkueeseen?
– Ei saa osallistua, koska pisteet tulevat sijoituksista ko. kilpailussa.

Voiko yksi ohjaaja olla kahden eri koiran kanssa kahdessa eri joukkueissa samassa säkäluokassa?
– Kyllä voi, jos molemmat joukkueet ovat saman yhdistyksen.

Mainokset